Iäkkäiden kaatumistapaturmien ehkäisy
Kaatumistapaturmat ovat 65 vuotta täyttäneiden yleisin tapaturmaryhmä. Kaatumisvammojen hoitojen kustannukset ovat mittavat.
Tässä kontrolloidussa, satunnaistetussa interventiotutkimuksessa on sovellettu 80- ja 90- luvuilla saatuja epidemiologisten ja interventiotutkimusten tuloksia tehostetun kaatumistapaturmien ehkäisyohjelman kehittämisessä ja kohderyhmän valinnassa. Aikaisempien interventiotutkimusten kriittisen tarkastelun perusteella kehitetty interventio on käsittänyt moniammatillisen, moneen vaaratekijään kohdistetun intervention. Tämän intervention kesto ja vaikutusten seurannat ovat ajallisesti pitempiä ja vaikutusten mittarit ovat laajempia verrattuna aikaisempiin interventioihin. Kohdeväestöksi on valittu riskiryhmä eli ne 65 vuotta täyttäneet kodeissaan asuvat, jotka edeltäneiden 12 kuukauden aikana ovat kaatuneet ainakin kerran, mikä valinta myös poikkeaa aikaisemmista interventioista.
Tutkimuksen tavoitteena on kuvata kehitetty moniammatillinen ja moneen vaaratekijään kohdistuva tehostettu ehkäisyohjelma ja sen vaikutukset ehkäisyn kohteena olevien 65 vuotta täyttäneiden, edeltäneiden 12 kuukauden aikana kaatuneiden, kodeissaan asuvien porilaisten kaatumisten vaaratekijöihin, kaatumisten ja kaatumisvammojen ilmaantuvuuteen, toimintakykyyn, elämänlaatuun, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöön sekä kuolemiin. Myös osallistumisaktiivisuus kuvataan.
Osallistujat on jaettu kahteen ryhmään eli tehostetun ehkäisyn ryhmään ja vertailuryhmään satunnaisesti ja vertailuryhmälle on järjestetty ns. neuvontaehkäisy perusmittausten yhteydessä. Interventio on aloitettu 1.2.2003. Tehostetun ehkäisyn vaikutuksia vaaratekijöihin, kaatumisten ja kaatumisvammojen ilmaantuvuuteen, toimintakykyyn, palveluiden käyttöön ja kuolemiin on mitattu 12 kuukauden kuluttua intervention alkamisesta. Kaatumisvammoja, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttöä ja kuolemia seurataan kaikkiaan 60 kuukauden ajan rekistereiden perusteella. Lisäksi lasketaan ehkäisyohjelman kustannukset ja tehdään kustannus-vaikuttavuusanalyysi.
Interventio on suoritettu, aineisto on tallennettu ja sen analysointi ja raportointi on aloitettu. Useita raportteja on julkaistu. Tuloksia edelleen raportoidaan englannin- ja suomenkielisinä tieteellisinä artikkeleina. Kaksi henkilöä on koonnut väitöskirjansa ja ainakin kaksi muuta henkilöä kokoaa väitöskirjansa niiden perusteella.
Tehostettuun ehkäisyyn kuului moniammatillinen ja useaan vaaratekijään kohdistuva toiminta. Se käsitti yksilöllisen neuvonnan, yksilöllisen kotivoimisteluohjelman, lihasvoimien ja tasapainon parantamiseen tähtäävän ryhmäliikunnan, neuvonnan ja ohjauksen luentomuotoisena ryhmätoimintana, psykososiaalisen ryhmätoiminnan (vain masennuksesta kärsiville) ja yksilöllisen hoidon (mm. riskilääkkeiden minimoinnin ja näönhuollon) ja kuntoutuksen. Tehostetussa ehkäisyssä keskeinen huomio kohdistettiin lihasvoimien, tasapainon ja näkökyvyn parantamiseen, kaatumisriskiä lisäävien lääkkeiden minimoimiseen ja depression hoitoon. Myös muita yksilöllisiä vaaratekijöitä ja kodin vaaratekijöitä pyrittiin vähentämään. Tehostettuun ehkäisyyn kuului myös osteoporoosin ehkäisy ja hoito luunmurtumien ehkäisemiseksi. Tämän johdosta suoritettiin luuntiheysmittaukset.
Gerontologikongressi Oslossa 25.-28.5.2008
Sirkka-Liisa Kivelä
Marika Salminen
Berzelius symposium 6.-7.11.2008 Tukholmassa