Biolääketieteen tutkijalinja ja muut opinnot

Biolääketieteen tutkijalinja suoritetaan neljänä lukukautena C2-C5 kurssien aikana. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti maanantai-iltapäivisin, mutta tämän lisäksi järjestetään yhtenäisempiä menetelmäpainotteisia laboratoriokursseja, jotka sovitetaan lukujärjestyksen vapaisiin aikoihin. 

Tutkijalinjan opetus on sovitettu muun opetuksen yhteyteen niin, että opiskelijan on mahdollista suorittaa tutkijalinja samanaikaisesti muun lääketieteen (tai hammaslääketieteen) lisensiaatin tutkinnon opetuksen kanssa.
Tutkijalinjan johtoryhmä ja opetusta koordinoivat lukukausivastaavat suunnittelevat lukukausiohjelmat tehden myös yhteistyötä valinnaispolkujen vastuuhenkilöiden kanssa. Tämän yhteistyön päätarkoitus on minimoida muiden valinnaisten kurssien kanssa samaan aikaan annettavan opetuksen määrä. Siten tutkijalinjalaisillakin on melko hyvät mahdollisuudet halutessaan osallistua myös muihin valinnaisopintoihin. Toisaalta osa tutkijalinjan opetusta on joka tapauksessa yhteistä muiden valinnaisten (esim. molekyylilääketieteen polun) kurssien kanssa. Lisäksi on syytä huomata, että tutkinto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse suorittaa muita valinnaisia kursseja lisensiaattitutkintoaan varten, jos hän suorittaa syventävät opintonsa ns. tutkimusprojektina. Tutkijalinjan käyminen ja ns. rotaatioihin osallistuminen luovat hyvät edellytykset löytää sopiva projekti syventävien tutkimusprojektiksi.

 

01.02.2008 13:22 Anne Johansson