(Alla olevat tutkijalinjan käyneiden kommentit on koottu henkilökohtaisesti annetuista palautteista sekä v. 2007 toteutettujen suunnattujen palautteiden ja nimettömien webropol -kyselyjen yhteydessä saaduista kommenteista)

"Tutkijalinja auttoi ymmärtämään biolääketieteellisen perustutkimuksen luonnetta, resursseja ja menetelmä sekä tutkijan työtä. Biolääketieteen tutkijalinjalle kannustan hakemaan kollegoita, jotka ovat kiinnostuneita selvittämään elimistön normaalia toimintaa, sairauksia ja hoitomuotoja kudos- solu- ja molekyylitasolla. Tutkijalinja auttoi vauhdikkaaseen alkuun omalla uralla."
Teemu Seikkula, C. Chorea

"Minusta tutkijalinja oli hyvä kokemus. Vaikka osallistuminen on aikaa vievää, siitä on ehdottomasti hyötyä, mikäli  biolääketieteellinen tutkimus kiinnostaa ja erityisesti jos haaveena on väitöskirjan tekeminen."
Laura Mustonen, C. Chorea

"Mielestäni tutkijalinjassa parasta oli se, että erityisesti  rotaation kautta tutustui ihmisiin ja pääsi mukaan tutkimuspiireihin."
Anne-Maria Vuorinen C. Dentes Decidui

Muita kommentteja:

Ylitti odotukseni.

Tutkijalinja vastasi odotuksiani melko hyvin. Olin aiempien kurssien puheiden perusteella odottanut paljon raskaampaa kokonaisuutta.

Sopii tutkimuksesta kiinnostuneille.

Olen tyytyväinen että silloin pari vuotta sitten hain linjalle ja kävin sen loppuun asti. Olen varma että siitä on minulle hyötyä tulevaisuudessa, vaikka en rupeaisikaan tutkijaksi.

Antoi hyvät mahdollisuudet tehdä ja tutustua tutkimustyöhön ja jatkaa uralla eteenpäin.

Laajentaa tietopohjaa, antaa näkemystä tutkimusmaailmaan.

Antaa hyvät valmiudet jatkaa laboratoriossa.

Antaa hyvät valmiudet jatkotyöskentelyyn tutkijana.

Hyvä tapa tutustua yliopiston eri tutkimusryhmiin ja yleisestikin tutkimukseen.

Tutkijalinja on hyvä käydä, jos tosissaan suunnittelee väitöskirjan tekoa.

Helpottaa väitöskirjan teoriapuolta 110%.

Olen kokenut hyötyväni linjasta.

Opin hyödyllisiä asioita ja meillä oli kiva porukka.

Avartava kokemus.

Hyötyä kaikille tutkimustyöstä kiinnostuneille.

Jos ei väitöskirja kiinnosta, linjasta saa ainakin valinnaiset täyteen.

Vain jos tutkimus kiinnostaa.

Sopivalla tavalla orientoituneille. Ehdottomasti ei kaikille.

01.02.2008 13:14 Anne Johansson