TUTKEn keskeiset tehtävät
1. Tieteellinen pedagoginen tutkimus:
Tieteellinen tutkimustyö on ehdoton perusta koulutuksen monipuoliselle sisällölliselle ja laadulliselle kehittämiselle siten, että opiskelijoista tulee laaja-alaisesti ajattelevia, kliinisesti taidokkaita lääkäreitä, jotka sitoutuvat elinikäiseen oppimiseen. Keskeiseksi tutkimuksen painopistealueeksi TUTKE:lle on valittu opiskelijoiden opiskelumotivaatio ja sen kehitys koulutuksen aikana. Tällä alueella kaksi ensimmäistä tutkimusprojektia on juuri käynnistetty.
2. Lääketieteen ja hammaslääketieteen keskeisen ja valinnaisen perusopetuksen kehittäminen:
Lääketieteen peruskoulutuksen opinto-ohjelman uudistustyö on keskeisimpiä TUTKEn toiminta-alueita. Kehitystyö pohjautuu mm. vuoden 1996 peruskoulutuksen kansainvälisessä arvioinnissa, Lääkäriksi vuonna 2000-tutkimuksessa ja vuosien 1999 ? 2002 aikana suoritetuissa oppiaineiden haastatteluissa esitettyihin näkökohtiin Opinto-ohjelman sisällön ja toteutuksen kehitystyöhön liittyvät läheisesti opetuksen hajautus ja opetusterveyskeskustoiminnan aloitus myös Turussa. Lisäksi opinto-ohjelmia kehittäessä laajennetaan monipuolisten opetusmenetelmien käyttöä.
3. Opettajien pedagogisen koulutuksen järjestäminen:
TUTKE on aloittanut säännöllisen lääketieteen opettajien pedagogisen koulutuksen syksyllä 2003. Koulutusta järjestetään sekä lyhyinä tietoiskuina, että pitempinä kursseina (5 ov) opettajille. Lisäksi tullaan organisoimaan lukukausittain erityisiä pedagogisia teemapäiviä ja kohdennettua ohjausta opetusmenetelmistä (esim. PBL). Tämän koulutus on jo vakiintunut osaksi tiedekunnan järjestämää koulutusstrategiaa.
4. Opettajatuutoritoiminnan kehittäminen ja seuranta:
Tiedekunnan opettajatuutoritoiminta on aloitettu TUTKE:n ohjauksessa syksyllä 2003. Tuutoreiden tehtävien ja toiminta-alueiden kehitystyö ja kuvaus jatkuu edelleen toistuvien evaluatioiden avulla.Toimintaan liittyen kehitetään myös opiskelijoiden HOPS:ia ja portfolio-oppimista.
5. Oppimisen ja opetuksen laadun arvioinnin ja laadunvarmistuksen kehittäminen:
Tiedekunnan opetuksen ja oppimisen systemaattinen laadunvarmistusjärjestelmä aloitetaan ja pyritään saattamaan projektin aikana kiinteäksi osaksi tiedekunnan koulutusjärjestelmää.