Esittely
Lääketieteellisen tiedekunnan koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikkö, TUTKE, toimii ja valmistelee opetusdekaanille ja lääketieteen perustutkinnon suunnittelutoimikunnalle (TST) koulutuksen kehittämiseen liittyviä hankkeita, raportoi ja vastaa toiminnastaan tiedekunnan opetusdekaanille ja hänen johdollaan toimivalle TST:lle. Yksikkö tukee tiedekunnan perustutkintokoulutuksen kehittämistä valmistelemalla, toteuttamalla ja evaluoimalla opetussuunnitelman uudistamista, järjestämällä opettajien pedagogista koulutusta sekä harjoittamalla lääketieteelliseen koulutukseen ja oppimiseen liittyvää tieteellistä tutkimusta. TUTKEn keskeiset tehtävät.
TUTKE pyrkii luomaan edellytykset vastata kestävällä tavalla lääkärikoulutuksen tarpeisiin, kohdentuen erityisesti jatkuvan ja laaja-alaisen oppimisen kulttuurin luomiseen tiedekunnassa, sekä eettisesti että tiedollisesti ja taidollisesti pätevien lääkärien kasvamiseen. Lääketieteellisen koulutuksen tutkimus- ja kehitystyö kanavoidaan ohjamaan oppimisen ja opetuksen laadunvarmistamista mm. verkostoitumalla Turun yliopiston opetuksen kehittämisen verkoston sekä muiden Suomen lääketieteellisten tiedekuntien kanssa.
Yksikön toiminta käsittää alkuvaiheessa lääketieteen koulutusalan, mutta laajenee myöhemmin tarpeen mukaan koskemaan myös terveystieteiden ja hammaslääketieteen koulutusaloja.