Lääketieteellisen pedagogiikan kurssi 2011-2012

Pedagogista koulutusta (10 op) lääketieteellisessä tiedekunnassa opetusta antaville henkilöille. Hakuaika 9.9.2011 saakka.

Ajankohta

Syksy 2011 - Kevät 2012

Kurssin esittely

Lääketieteellisen pedagogiikan kurssin tavoitteena on osallistujien omien opetus- ja ohjausvalmiuksien kehittäminen sekä opetuskäytänteiden uudistaminen. Kurssi koostuu kuudesta lähiopetuspäivästä ja niihin liittyvistä ennakkotehtävistä, oppimispäiväkirjasta sekä oman opetuksen kehittämisprojektista, jonka tekemistä tuetaan pienryhmäkokoontumisilla. Yhteenvetona osallistujat kokoavat kurssin eri osa-alueista henkilökohtaisen kurssiportfolion. Koulutuksen eri sisältöjen kokoavana teemana on opiskelijakeskeisiin opetus- ja arviointimuotoihin tutustuminen ja niiden soveltaminen opetuksessa.

Oman opetuksen kehittämisprojekti voi kytkeytyä osallistujien opettamaan opintojaksoon tai laajempaan opintokokonaisuuteen alkaen jakson opetusmuotojen suunnittelusta ja päätyen sen loppuarviointiin. Kehittämishanke voi kytkeytyä myös koko laitoksen tai oppiaineen opetuksen yleisempään kehittämiseen. Työskentely edellyttää osallistujilta aktiivisuutta ja omaehtoisuutta.

Seminaaripäivät

4.10.2011
klo 9-15
 
  I
 
 
  Opettajuus ja oppimiskäsitykset lääketieteessä
Pääluennoitsija: Sirpa Suni, Oulun yliopisto
Paikka: PharmaCity, Farmakologian iso seminaarihuone, 3 krs., Itäinen Pitkäkatu 4B, Turku
24.11.2011
klo 9-15
 
  II
 
 
  Opetusviestintä
Pääluennoisija: Riitta Koskimies, Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu
Paikka: PharmaCity, katutaso, seminaarihuone 2 (Pha2), Itäinen pitkäkatu 4, Turku
18.1.2012
klo 9-15
 
  III
 
 
  Ryhmäoppiminen ja vuorovaikutus
Pääluennoitsija: Juha Nieminen, Helsingin yliopisto
Paikka: PharmaCity, katutaso, seminaarihuone 2 (Pha2), Itäinen pitkäkatu 4, Turku
1.3.2012
klo 9-15
 
  IV
 
 
  Palaute ja arviointi
Pääluennoitsija: TUTKE, Turun yliopisto
Paikka: PharmaCity, katutaso, seminaarihuone 2 (Pha2), Itäinen pitkäkatu 4, Turku
12.4.2012
klo 9-15
 
  V
 
 
  Laadun varmistaminen lääketieteellisessä koulutuksessa
Pääluennoitsija: Anna Parpala, Helsingin yliopisto
Paikka: PharmaCity, katutaso, seminaarihuone 2 (Pha2), Itäinen pitkäkatu 4, Turku
Kevät 2012

 
  VI
 
 
  Pedagogisten kehittämishankkeiden esittely
Ajankohta ja paikka sovitaan myöhemmin.
 

Kohderyhmä ja osanottajamäärä

Lääketieteellisessä tiedekunnassa opetusta antava henkilökunta ja mukaan otetaan korkeintaan 20 osallistujaa.

Laajuus

10 op

Kurssille hakeminen

Kuvaa hakemuksessasi lyhyesti (korkeintaan 1 A4) miksi haluat osallistua tälle kurssille. Määrittele myös lyhyesti oma opetuksen kehittämishankkeesi (alustava). Kurssilla käytetään Medica-portaali oppimisalustaa, kerro ilmoittautumisen yhteydessä oletko käyttänyt ohjelmaa. Tarvittaessa järjestämme perehdytyskoulutuksen ennen kurssin alkua.

Lähetä hakemuksesi: TUTKE/Erika Österholm-Matikainen (ekoste@utu.fi), viimeistään 9.9.2011. Ilmoitus kurssille hyväksymisestä sekä kurssiaikataulu tulevat 16.9.2011 mennessä.

Lisätietoja

Lääketieteellisen tiedekunnan koulutuksen tutkimus- ja kehittämisyksikkö (TUTKE):
Professori Pekka Kääpä, (02) 333 7651, pekka.kaapa@utu.fi
Suunnittelija Erika Österholm-Matikainen, ekoste@utu.fi

Jatkokoulutustietoa

Lääketieteellisen pedagogiikan kurssin suorittaneet voivat lukea hyväksi kurssista saatavat opintopisteet, mikäli hakeutuvat myöhemmin Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tarjoamiin yliopistopedagogiikan opintoihin. Yliopistopedagogiikka I (25 op) ja Yliopistopedagogiikka II (35 op). Yhdessä nämä muodostavat 60 op kokonaisuuden, joka antaa asetuksen (A865/2005) mukaisen laaja-alaisen aineenopettajan kelpoisuuden. www.edu.utu.fi/projektit/ypeda/

09.06.2011 13:04 Antti Tarponen