Oppiaineen esittely
Sädehoito ja syöpätaudit omana kliinisenä erikoisalana voidaan katsoa alkaneeksi Turussa 1966, jolloin Syöpätautien Säätiön lahjoittamana saatiin ensimmäinen kobolttisädehoitokone Radiumkotiin Vähä-Heikkilän tielle. Aluksi toiminta tapahtui Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen rakennuttamassa Radiumkodissa, joka 1972 yhdistettiin Keskussairaalaan. Osa syöpätautien toiminnasta tapahtui jo tuolloin 1968 valmistuneessa TYKS:n U-sairaalassa. Yhteisiin tiloihin koko syöpätautien klinikka pääsi marraskuussa 2003, jolloin uusi nykyaikaista sairaalasuunnittelua edustava T-sairaala avattiin. Syöpätautien klinikalla toimii moderni sädehoitoyksikkö, jossa on neljä megavoltin sädehoitokonetta, TT-pohjainen annossuunnittelu ja mahdollisuus intensiteettimoduloituun sekä stereotaktiseen sädehoitoon. Vuosittain sädehoitoa annetaan yli 35 000 hoitokertaa yli 1500 potilaalle, suurimmat potilasryhmät ovat eturauhassyöpä- ja rintasyöpäpotilaat. Syöpätautien poliklinikalla voidaan antaa solunsalpaajahoitoa päivittäin yli 40 potilaalle ja vuosittain hoitoja annetaan yli 6000 kertaa. Seuranta- ja konsultaatiopoliklinikan lisäksi klinikalla on yhteensä 60 vuodepaikkaa. Syöpätautien poliklinikalle on sijoitettu kliiniseen laitokseen 1.7.2005 perustetun määräaikaisen palliatiivisen lääketieteen professorin virkaan kuuluva ylilääkärin sivuvirka ja vastaanottotoiminta. Palliatiivisen lääketieteen professori Eeva Salminen osallistuu sekä lääketieteen opiskelijoiden että ammatillisen jatkokoulutuksen opetukseen.
Turun yliopistoon lääketieteelliseen tiedekuntaan perustettiin onkologian ja sädehoidon professuuri 1965. Ensimmäisenä viranhaltijana toimi professori Antero Voutilainen ja vuodesta 1979 professori Eeva Nordman. Nykyinen professori Seppo Pyrhönen aloitti virassaan 1998. Oppiaineessa on myös apulaisopettajan virka, jota parhaillaan hoitaa LT Pekka Mali. Oppiaineesta on julkaistu 19 väitöskirjaa. Harjoitettu tutkimustyö on keskittynyt erityisesti PET:n käyttöön syöpätautien diagnostiikassa ja seurannassa sekä rintasyövän hormonihoitoon ja ennustetekijöihin. Muita aktiivisia tutkimusalueita ovat melanooma, kolorektaalisyöpä ja pään ja kaulan alueen syövät. Nykyiset kliiniset hoitotutkimukset ovat suuntautuneet uusien lääkeaineiden käyttöön useissa eri syövissä ja klinikalla on menossa samanaikaisesti yli 20 kliinistä hoitotutkimusta.

