Ajankohtaista

21.5.2012

Voimaperheet-päiväkotitutkimus käynnistyi

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus aloitti toukokuussa Voimaperheet-hankkeen yhteydessä toteutettavan päiväkotitutkimuksen, johon osallistuu 369 päiväkotia 23 kunnan alueelta eri puolilta Suomea.

Kyselyllä kerätään 3-6-vuotiaiden parissa työskenteleviltä päivähoidon ammattilaisilta kokemuksia ja käytäntöjä työskentelystä käyttäytymiseltään haastavien lasten parissa. Päiväkotitutkimuksen tavoitteena on kehittää päiväkotien käyttöön palveluita näiden lasten tukemiseen.

Yhteydenotot ja tiedustelut:
Projektikoordinaattori Tanja Sarlin,
p. 02-3337394
040-7679358
etunimi.sukunimi@utu.fi

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

16.5.2012

Kanadan Strongest Families osaksi Nova Scotian mielenterveysstrategiaa

Kanadan Strongest Families -ohjelmien levittäminen on sisällytetty Nova Scotian paikallishallinnon viralliseen mielenterveyden edistämisen strategiaan. Provinssin terveyshallinto julkaisi toukokuussa ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista painottavan viisivuotissuunnitelman, jonka konkreettisiin päätoimenpiteisiin kuuluu Suomen Voimaperheet-hankkeen yhteistyökumppanin tarjoamien etäinterventio-ohjelmien käyttöönotto provinssin kaikissa terveydenhuoltopiireissä. Ohjelmat keskittyvät lapsen käytösongelmista ja ahdistuksesta kärsivien perheiden ohjaamiseen. Strongest Families toimii tällä hetkellä Nova Scotian lisäksi Ontarion ja Albertan provinsseissa.

Nova Scotian mielenterveysstrategia "Together We Can. The plan to improve mental health and addictions care for Nova Scotians" on luettavissa osoitteessa: http://gov.ns.ca/health/mhs/mental-health-addiction-strategy.asp

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen järjestämään seminaariin

LASTEN MIELENTERVEYSONGELMIEN ENNALTAEHKÄISY JA VARHAINEN HOITO: Uudet menetelmät perhekeskeisen intervention toteuttamisessa

pe 4.5.2012 klo 8:30-15:00
Salus-sali, Sanitas,  Lemminkäisenkatu 1, 3. kerros

Suomalais-kanadalaisena yhteistyönä toteutettavan Voimaperheet ? Strongest Families  - hankkeen tutkimusryhmä  tarjoaa mahdollisuuden kuulla uudenlaisten perhekeskeisten  menetelmien mahdollisuuksista  ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä. Seminaarissa pohditaan ja esitellään kokemuksia mm. etähoidon ja internetin mahdollisuuksista mielenterveyspalvelujen tuottamisessa.
 
 
Seminaari on maksuton ja myös osa PGS:n luentosarjaa. 
 
Ilmoittautumiset 27.4.2012 mennessä.
Projektikoordinaattori Tanja Sarlin,
etunimi.sukunimi@utu.fi, p. (02) 333 7394
 
Tilaisuus on avoin kaikille lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille ja opiskelijoille.
Kurssi anotaan myös Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan teoreettiseksi koulutukseksi lastenpsykiatrian, nuorisopsykiatrian, psykiatrian, lastentautien, lastenneurologian ja yleislääketieteen erikoisaloille sekä täydennyskoulutukseen, 4 tuntia. Suurin osa luennoista on englannin kielellä. 
 

 

Turku Research Centre for Child Psychiatry organizes a seminar on:

PREVENTION AND EARLY TREATMENT OF CHILDHOOD MENTAL HEALTH PROBLEMS: New methods for delivering family-centered intervention programs

Friday, May 4th 2012 from 8:30 to 15:00
Lecture hall Salus, Sanitas, Lemminkäisenkatu 1, 3rd floor.
 
Researchers of  Voimaperheet - Strongest Families team from Finland and Canada give presentations on novel opportunities for delivering family-centered interventions for families with children experiencing mental health problems.  Presentations are mostly in English.

See attached program for details

Seminar is free of charge and is part of Turku PGS program.
Please send your registration to Tanja Sarlin, firstname.lastname@utu.fi.
Deadline for Registrations 27.4.2012.

Welcome!  

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

24.05.2012 11:24 Jarna Lindroos