VAMMAUTUNEEN LIHAKSEN PARANEMINEN: LIHASSOLUJEN TUKIRANGAN JA LIHAS-JÄNNELIITOKSEN MOLEKYYLIEN MERKITYS

 

Kyseessä on Paavo Nurmi -keskuksessa ja Turun yliopiston patologian oppiaineessa jo 1970-luvulla aloitettu tutkimus. Ryhmästä on valmistunut 8 väitöskirjaa ja kymmeniä julkaisuja.

 

Aktiiviseen liikuntaan liittyy aina vammautumisen vaara. Siten eriasteiset lihasvammat muodostavat keskeisen osan liikuntaan liittyvistä terveydellisistä haittavaikutuksista. Tutkimuksessa selvitetään tieteellisiä perusteita vammautuneen lihaksen hoidon optimoimiseen ja lihasvamman paranemisen mekanismeja.

 

Tutkimus käsittelee lihasvamman paranemista solu- ja molekyylibiologian sekä biomekaniikan mahdollisuuksia hyväksi käyttäen. Tutkimuksessa selvitetään mitkä lihassolun tukirangan ja lihas-sidekudos-liitokseen osallistuvat molekyylit ja rakenteet vastaavat lihassolujen fyysisestä kestävyydestä sekä terveissä lihassyissä että vamman jälkeen paranevissa lihassyissä. Erityisesti keskitytään lihassyiden tukirangan, sarkomeerien sekä adheesioon osallistuviin molekyyleihin. Menetelminä ovat mm. DNA microarray, Western blotting, immunohistokemia ja immunoelektronimikroskopia. Löydösten toiminnallinen merkitys selvitetään myös biomekaanisesti mittaamalla sekä koko lihaksen että yksittäisten erilleen preparoitujen lihassyiden lujuus.

 

Tutkimusryhmä:

Prof. Hannu Kalimo, Prof. Olli Carpén, Prof. John Eriksson, Prof. Jyrki Heino, LT Olli Heinonen, LT Tero Järvinen, LT Minna Kääriäinen, FT Cecilia Sahlgren, LT Samuli Vaittinen, LT Ville Äärimaa

 

19.04.2007 10:08 Heikki Peuravuori