Esittely   

Lastentautiopin oppiaine vastaa yliopistossamme lastentautien perus- ja jatkokoulutuksesta. Oppiaine osallistuu aktiivisesti myös alansa alueellisen ja valtakunnallisen täydennyskoulutuksen kehittämiseen. Oppiaineen aihepiiriin liittyvä tutkimus- ja julkaisutoiminta on erittäin vilkasta ja monipuolista. Väitöskirjatutkijoita varten on oma tutkimusyksikkö (Vähä-Hämeenkatu 1).

Lastentautiopin perusopetuksen kokonaislaajuus on 18 opintopistettä. Perusopetus koostuu luennoista, pienryhmäopetuksesta, poliklinikka- ja osasto-opetuksesta sekä päivystysharjoittelusta. Varsinaisen lastentautiopin lisäksi kurssilla annetaan opetusta myös lastenkirurgiassa, lastenneurologiassa ja lastenpsykiatriassa. Tavoitteena on, että kurssin suorittanut opiskelija kykenee toteamaan ja hoitamaan yleisimmät lasten ja nuorten sairaudet ja tapaturmat sekä ohjaamaan erikoissairaanhoitoa tarvitsevat potilaat asianmukaiseen jatkohoitoon. Lastentautiopin alalla voi myös suorittaa lukuisia valinnaisia opintojaksoja ja syventäviä opintoja sekä toimia amanuenssina lastenklinikalla.

Lastentautien erikoislääkärin tutkintoa varten klinikalla on 9 erikoistumisvirkaa. Erikoistumisen aikana lääkärit työskentelevät jaksoittain eri toimipisteissä. Käytännön työskentelyn lisäksi erikoistumiskoulutus sisältää strukturoidun ohjelman mukaista meeting-tyyppistä opiskelua. Näissä kokouksissa käsitellään lastentautien alan keskeisiä asioita, ongelmatapauksia sekä uusia kirjallisuudessa julkaistuja tutkimustuloksia.

Perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa käytetään aktiivisesti tiedekunnan verkko-opiskelun erilaisia toimintamalleja, http://www.medica.utu.fi 

24.09.2007 11:45 Taina Salminen