HOITOTIETEEN KUNNIATOHTORI, PROFESSORI ALISON TIERNEY
ESITTELY KUNNIATOHTORIEN SYMPOSIUMISSA 24.5.2006
Terveystieteiden kunniatohtoriksi Turun yliopistossa promovoidaan professori Alison Tierney. Professori Tierney on valitettavasti estynyt osallistumasta tähän symposiumiin ja siksi minulla on kunnia esitellä hänet, hänen ansionsa hoitotieteessä ja yhteistyönsä Turun yliopiston hoitotieteen tutkijoiden kanssa.
Professori Tierney on tällä hetkellä osa-aikainen hoitotieteen professori Adelaiden yliopiston kliinisen hoitotieteen yksikössä (University of Adelaide, Department of Clinical Nursing). Hän on tehnyt päätyönsä professorina Edinburghin yliopistossa, josta hän pari vuotta siirtyi Australiaan.
Professori Tierney on peruskoulutukseltaan sairaanhoitaja ja suorittanut tohtorintutkinnon vuonna 1976, jolloin Brittein saarilla oli hänen mukaansa alle kymmenen hoitotieteessä tohtorintutkinnon suorittanutta henkilöä. Hoitotieteellinen koulutus oli käynnistynyt Edinburghin yliopistossa 1956 ensimmäisenä Euroopassa – joten professori Tierney on nähnyt ja osaltaan muokannut alan koulutuksen ja tutkimuksen historiaa. Suomessa hoitotieteellinen koulutus käynnistyi vuonna 1979.
Professori Tierney on vaikuttanut hoitotieteen koulutukseen, tutkimukseen ja potilashoidon käytäntöön.
Koulutus
Koulutuksen alueella keskeistä on hänen usean vuosikymmenen mittainen panoksensa hoitotieteen koulutuksessa Edinburghin yliopistossa. Hoitotieteen yksikön johtajana hän toimi vuosina 1998-2002. Hän on tehnyt koulutuksen alueella monia uudistuksia, kehittänyt opetussuunnitelmia, toiminut asiantuntijana eurooppalaisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa sekä suorittanut koulutusyksiköiden arviointeja erityisesti Englannissa.
Koulutuksen alueella professori Tierney oli käynnistämässä European Academy of Nursing Science-organisaation osana eurooppalaista hoitotieteen jatkokoulutusta 1990-luvun lopulla. Tällä sektorilla hän on tehnyt yhteistyötä Turun yliopiston hoitotieteen tohtorikoulutuksen kanssa ja tällä hetkellä kyseisestä yhteistyöstä seurauksena on Turun laitoksen selkeä rooli kyseisessä eurooppalaisessa ohjelmassa. Ohjelmaan on liittynyt jo noin 15 Euroopan maata ja siitä on muodostumassa keskeinen eurooppalainen tutkijakoulutusohjelma, jolla vuodesta 2006 alkaen on myös EU:n Marie Curie-rahoitus.
Koulutuksen alueelta on todettavissa myös, että professori Tierneyn yhdessä Nancy Roperin ja Winifred Loganin kanssa vuonna 1980 kirjoittama perusoppikirja "The Roper-Logan-Tierney-Model of NUrsing, Based ib Activities of living" on levinnyt sairaanhoitajien koulutukseen kautta koko Euroopan, myös Suomeen ja se on käännetty 13 kielelle.
Tutkimus
Tutkimuksen alueella professori Tierney on tehnyt merkittävää työtä ikääntyneiden potilaiden laitoksesta kotiutumisessa, erityisesti tutkimuksen kohteena ovat olleet reisiluunkaulanmurtumapotilaat. Näissä hankkeissa uraauurtavaa on ollut hoidon laadun ja kliinisten hoitotyön interventioiden yhdistäminen ja hänen tutkimuksensa on luonut pohjaa useille jatkotutkimuksille ja uusille tutkijaryhmille. Hän on julkaissut yli 100 tieteellistä kansainvälistä julkaisua, tutkimusraporttia sekä lukuisia ammatillisia kirjoituksia. Edinburghin yliopiston hoitotieteen tutkimusyksikön johtajana hän toimi kymmenen vuoden ajan (1984-1994).
Professori Tierney on ollut edistämässä hoitotieteellisen tutkimuksen leviämistä edustamalla koko 1990-luvun brittiläistä hoitotiedettä Workgroup of European Nurse Researchers-organisaatiossa. Kyseinen organisaatio kokoaa aktiivitutkijoita kongresseihin sekä kokoaa eri maiden sairaanhoitajaliittojen kanssa tietoja eurooppalaisesta hoitotieteen kehityksestä eri maissa. ’
1980-luvulla professori Tierney käynnisti aktiivisen yhteistyön yhdysvaltalaisten kollegojen kanssa ja viime vuosina yhteistyö on laajentunut Australiaan. Australiassa häntä on innoittanut erityisesti alan opiskelijoiden voimakas motivaatio kehittää hoitotyötä käytännössä ja kliinisen hoitotieteen yksikön kiinteä yhteys käytännön potilashoitoon. Hänen johdollaan on käynnistetty Adelaiden yliopistossa neljä hoitotieteellistä tutkimusohjelmaa: ikääntyneiden hoitotyön, sydänpotilaiden hoitotyön, tehohoidon sekä potilaan hoidon laadun ja turvallisuuden ohjelmat.
Potilaiden hoitotyö käytännössä
on hyötynyt professori Tierneystä monella tavalla. Uransa alussa hän toimi sairaanhoitajana muutaman vuoden ajan (1971-1973). Tutkimuksissaan hän on aina pitänyt peruslähtökohtanaan potilaan laadukasta hoitoa, toiminut kiinteässä yhteystyössä käytännössä toimivien kanssa. Hänen keskeisimpiä tutkimustuloksiaan ovat yhtäältä havainnot siitä, että hoitotyön toiminnoilla ja toimenpiteillä voidaan edistää potilaan paranemista ja toisaalta havainnot siitä, että ollakseen vaikuttavaa myös hoitotyön -kuten lääkärinkin työn- on perustuttava tutkimukseen ja hyviin käytäntöihin. Häntä voidaankin pitää voimakkaana näyttöön perustuvan hoitotyön puolestapuhujana. ’
Professori Tierney on tällä hetkellä myös hoitotieteen alan ehkä keskeisimmän lehden, Journal of Advanced Nursing, päätoimittaja. Kyseinen lehti perustettiin vuonna 1976 ja se on laajimmalle levinneitä alan lehtiä. Professori Tierneyn aikana lehti on selkeästi kansainvälistynyt, arviointikäytänteet ovat tiukentuneet ja tarjonta lehteen on kasvanut. Tämä on mitä ilmeisimmin valovoimaisen, innostavan päätoimittajan ansiota – sekä monipuolisesti kootun toimituskunnan. Kovin tavoitellussa toimituskunnassa on edustaja myös Turun hoitotieteen laitokselta.
Professori Tierneyn tieteellistä asiantuntijuutta on hyödynnetty myös omassa maassamme. Hän toimi vuonna 2003 Suomen Akatemian suorittaman hoitotieteen tieteenala-arviointityöryhmän puheenjohtajana ja paneutui huolellisesti arvioimaan maamme tutkimusta. Hänen työryhmineen tekemät ehdotukset ohjaavat hoitotieteen yksiköitä tällä hetkellä niiden kehittäessä tutkimusohjelmiaan. Näihin ehdotuksiin sisältyvät mm. vaatimus tutkimuksen kohdentumisesta terveyspoliittisesti merkittäviin ongelmiin, vaatimus tutkimusryhmien rakenteen selkiyttämisestä sekä nuorten tutkijoiden integroimisesta tiiviimmin osaksi hankkeita.
Turun yliopiston hoitotieteen laitos juhlii tänä vuonna 20. toimintavuottaan.
Laitoksen juhlallisuuksille olisi vaikeampi kuvitella suurempaa kohokohtaa kuin professori Tierney promovominen alan kunniatohtoriksi.