SUUPATOLOGIA JA SUURADIOLOGIA
Suupatologia
Suupatologian oppiaine antaa opetusta perus- ja jatkokoulutettaville hammaslääkäreille suusairauksien diagnostiikasta, kudosnäytteiden ottamisesta, niiden käsittelystä ja käytettävistä tutkimusmenetelmistä. Diagnostiikka käsittää sekä suun että leukojen alueen pehmyt- ja kovakudosmuutokset. Myös yleissairauksiin ja syndroomiin liityvät muutokset pään ja kaulan alueella pyritään tunnistamaan käyttäen apuna molekulaarista diagnostiikkaa ja olemassa olevia online-tietopankkeja. Suupatologian samoin kuin suuradiologian opetus on keskeistä hammaslääketieteessä, koska oikea hoito voi perustua vain oikeaan diagnoosiin.
Opetuksen tavoitteena on, että hammaslääkärit ymmärtävät sairauksien syntymekanismeja ja kliinisten sairauksien aiheuttamia solutason muutoksia. Sairauksien syntymekanismien tunnistaminen antaa mahdollisuuden sairauksien ennaltaehkäisyyn ja niiden tarkennettuun hoitoon. Syvällisempi opetus sairauksien syntymekanismeista luo pohjan alan uusimman tutkimuksen seuraamiselle. Uusinta tutkimustietoa voidaan hyödyntää kliinisessä potilastyössä.
Opetus perustuu luentoihin, pienryhmä- ja seminaariopetukseen. Lisäksi opiskelijoita harjaannutetaan suusairauksien diagnostiikkaan käsittäen kliiniset löydökset, tarvittavat tutkimusmenetelmät, tulosten tulkinnan, lopullisen diagnoosin asettamisen ja todetun sairauden mahdollisen merkityksen henkilön yleiskuntoon.
Suuradiologia
Suuradiologian oppiaine antaa opetusta perus- ja jatkokoulutettaville hammaslääkäreille kuvantamismenetelmistä, säteilybiologiasta ja diagnostiikasta. Koulutus perustuu säteilyn lääketieteellistä käyttöä koskeviin EU-säännöksiin ja niiden perusteella annettuun STM:n asetukseen 423/2000 ja STUKin ohjeeseen ST 1.7/17/2003. Opetukseen sisältyy niin peruskoulutuksen kuin myös erikoishammaslääkärikoulutuksen 0,5 opintoviikkoa vastaava viiden vuoden täydennyskoulutus. Kuvantaminen käsittää sekä pehmyt- että kovakudosten diagnistiikan pään ja kaulan alueella. Käytettäviä kuvantamismenetelmiä ovat intraoraalikuvantaminen, panoraamakuvaukset, kallokuvaukset eri projektioissa, tietokonetomografiat, MRI-, ultraääni- ja skinttigrafiakuvaukset. Radiologian opetus on keskeistä hammaslääketieteessä, koska kuvantamismenetelmät muodostavat keskeisen osan diagnostiikasta.
Opetuksen tavoitteena on, että opiskelijat ymmärtävät säteilyn biologiset vaikutukset ja keinot, joilla potilaan saamaa kokonaissädeannosta vähennetään, miten optimaalinen kuva saadaan aikaan oikealla potilasasettelulla ja kuvaustekniikalla. Nämä tekijät luovat pohjan hyvälle diagnostiikalle. Pään normaalin radiologisen anatomian hyvä tuntemus on keskeistä diagnostiikassa. Opiskelijoille opetetaan projektion vaikutusta kuvautuvan alueen tulkintaan. Erityisen vaativaa on leukanivelkuvantaminen ja sen diagnostiikka.
Opetus keskittyy pääasiallisesti digitaaliseen kuvantamiseen, koska perinteinen, filmiin perustuva radiologinen diagnostiikka on väistymässä. Opetus annetaan luento-opetuksena, seminaareina ja potilastapausopiskeluna, jossa diagnostisia taitoja harjaannutetaan opettajien henkilökohtaisessa ohjauksessa. Valmistuvien hammaslääkärien tulee hallita digitaalinen intraoraali- ja panoraamakuvaus myös teknisesti.
Suupatologian ja suuradiologian oppiaineen henkilöstö
Professori Stina Syrjänen, HLT, EHL
Puh. (02) 333 8349, stina.syrjanen@utu.fi
Yliassistentti (55 %) Eva Ahlfors, HLT, dos.
Puh. (02) 333 8211, eva.ahlfors@utu.fi
Suupatologian assistentti Jaana Willberg, HLT
Puh. (02) 333 8238, jaana.willberg@utu.fi
Apulaisopettaja Esko Peltonen, EHL
Puh. (02) 333 8307, esko.peltonen@utu.fi
Osaston sihteeri Annikki Vaisto
Puh. 02-333 8336, annikki.vaisto@utu.fi
Tutkija Marjut Rintala, EL, LT
Puh. 050-64 497, marjut.rintala@tyks.fi
Tutkijakoulutettavat
Riikka Mattila, HLL
Puh. (02) 333 8306, riikka.mattila@utu.fi
Panu Peitsaro, HLL
Puh. 040-702 2538, panu.peitsaro@helsinki.fi
Marja Sarkola, LL
Puh. 044-593 2451, marja.jarvenkyla@utu.fi
Ilkka Kari, LL
Puh. 040-592 9260, ilanka@utu.fi
Aaro Turunen, HLK
Puh. 045-634 6244, aaro.turunen@utu.fi
Osaston muu henkilökunta
Erikoistuva hammaslääkäri Lilli Wideman, HLL
Puh. (02) 333 8331, lilli.wideman@utu.fi
Laboratoriomestari Marja-Riitta Uola
Puh. (02) 333 8333, mruola@utu.fi
Erikoislaboratoriohoitaja Tatjana Peskova
Puh. (02) 333 7042, tatpet@utu.fi
Röntgenhoitaja Kirsti Timonen
Puh. (02) 333 8274, kirsti.timonen@tyks.fi
Röntgenhoitaja Tiina Setälä
Puh. (02) 333 8269, tiina.setala@tyks.fi