Hammaskivi Dentaliaan

Kuvataiteilija Anne Melinin teos Hammaskivi paljastettiin hammaslääketieteen laitoksella 29. toukokuuta.

 

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella paljastettiin tiistaina kuvataiteilija Anne Melinin käsialaa oleva veistos Hammaskivi. Työ sai alkunsa, kun Melin vuonna 2006 otti yhteyttä laitokseen ja esitteli oman ideansa. 2500 kiloa painava Hammaskivi on ensimmäinen kiviveistos, jonka olen tehnyt. Mallia otin omasta hampaastani, josta tein kotitekoisen valoksen, Melin kertoo. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta valmistuneen Melinin opinnäytetyöveistos on sijoitettu laitoksen sisääntuloalueelle.

 

 

 

Kuvateksti: Hammaslääketieteen laitoksen johtaja Pekka Vallittu, rehtori Keijo Virtanen, Taideakatemian koulutusjohtaja Risto Hyppönen ja kuvataiteilija Anne Melin paljastivat tiistaina Hammaskiven Dentalian edustalla.

AA
30.5.2007

 

04.06.2010 11:01 Arto Jonsson