Anatomian oppiaineen historiaa

1640-1965

Turussa on ollut anatomian oppituoli vuodesta 1640 alkaen. Kun kaupunki tuhoutui suurpalossa 1827, anatomia siirtyi muun yliopiston mukana Helsinkiin. Anatomian professuuri ja laitos perustettiin Turun yliopistoon uudelleen vuonna 1955.

Professori Esko Näätäsen (1956-1965) aikana anatomian opetus ja tutkimus olivat aluksi varsin perinteiset. Opetus nojasi kaksi lukukautta kestäviin dissektioihin. Tutkimuksen päämetodeja olivat histologiset värjäysmenetelmät ja kohteena stressien vaikutus sisäelimiin, etenkin umpirauhasiin.

Dissektioiden rooli opetuksessa vähentyi ja korvattiin osittain röntgenkuvien, ultraäänen käytön, elävän kehon palpoinnin ja tuki- ja liikuntaelinten voiman ja laajuuden mittausten harjoitteluilla. Anatomia tuli myös terveyskeskuksissa harjoitettavan juonneopetuksen yhdeksi osioksi. Histologian ja mikroskooppisen anatomian tutkimus suuntautui yhä enemmän solutasolle. Histologian käytännön harjoitukset sisällytettiin opetussuunnitelmaan.

1965-1996

Professori Mikko Niemen aikana (1965-1996) tutkimuksen pääpaino oli lisääntymisbiologiassa. Tutkimuskohteina olivat koiraan (miehen) sukupuolielimistön kehitys, kiveksen rakenne ja toiminta sekä ihmisen siemennesteen analyysi ja lisäsukupuolirauhasten, etenkin prostatan, tutkimukseen liittyen hormoneista riippuvan syövän mekanismien selvittäminen.

Suomen ensimmäinen spermapankki perustettiin anatomian laitokselle vuonna 1985. Jo 1960- luvulla laitoksessa oli tutkittu sekä ihmisen siittiöiden että siemennesteen kemiaa. Pääosa spermapankin kliinisestä palvelutoiminnasta siirrettiin vuonna 1996 Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Anatomian oppiaine tänä päivänä

Anatomian laitoksessa on nykyisin viisi professoria, kolme lehtoria, kuusi assistenttia, kahdeksan tekniseen henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä ja kaksi toimistosihteeriä. Kiinanmyllynkadulla sijaitseva vanha laitos (1 000 m2) peruskorjattiin vuonna 1987 ja varustettiin nykyaikaisella solu- ja molekyylibiologian laitteistolla. Osa laboratorioista toimii BioCity Turun tiloissa.

Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistyttyä anatomian oppiaineeseen vuonna 2006, mikroskooppiset tutkimusmenetelmät ja teknisten innovaatioiden kehitys solu- ja molekyylibiologian tutkimuksessa ovat avanneet uusia mahdollisuuksia anatomian koulutuksessa ja tutkimuksessa.

 

03.08.2006 10:39 Leena Ruotsalainen