Professori Jorma Viikarille Matti Äyräpää -palkinto 2010
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin Matti Äyräpään palkinto myönnetään Lääkäripäivien avajaisissa 11.1.2010 sisätautiopin professori Jorma Viikarille. Hän on tehnyt uranuurtavaa tutkimustyötä sepelvaltimotaudin riskitekijöistä erityisesti lapsilla ja nuorilla. Viikari on toiminut yli 40 vuoden ajan Turun yliopistossa ja yli 30 vuoden ajan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Viikari on ollut tärkeä johtohahmo LASERI-tutkimuksessa, joka on tällä hetkellä suurin ja systemaattisimmin organisoitu lasten ja nuorten sepelvaltimotaudin riskitekijöihin liittyvä pitkäkestoinen seurantatutkimus Suomessa. Lastentautiopin professorien aloitteesta vuonna 1980 käynnistyneessä tutkimuksessa on seurattu noin 3 600 lasta ja nuorta viiden yliopistosairaalan alueilta. Seurantatutkimukset on tehty 3– 6 vuoden välein, viimeisin vuonna 2007. Projektin sisällä pystytään nykyään mittaamaan, miten lapsuus- ja nuoruusajan riskitekijät vaikuttavat valtimoiden rakenteeseen ja toimintaan yli 20 vuotta myöhemmin. LASERI-tutkimuksen innoittamana käynnistyi Turussa 1990-luvun alussa STRIP-tutkimus (Sepelvaltimotaudin riskitekijäin interventioprojekti lapsilla ja nuorilla), jonka johtoryhmän keskeinen jäsen Viikari on myös alusta alkaen ollut. Molemmat tutkimukset ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet kansainvälisiin lasten ja nuorten dyslipidemian tutkimus- ja hoitosuosituksiin. Viikarin muu tutkimustoiminta on kohdistunut mm. diabetekseen, kilpirauhassairauksiin ja muihin keskeisiin endokrinologisiin ongelmiin.
Jorma Viikarilla on ollut lukuisia asiantuntija- ja luottamustehtäviä Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Lisäksi hän on toiminut mm. Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Sisätautilääkärien yhdistyksen puheenjohtajana. Viikari on julkaissut runsaat 500 tieteellistä artikkelia ja ohjannut 15 väitöskirjaa. Opetusansioistaan hän on saanut Lääketieteen kandidaattiseuran Vuoden opettaja arvonimen vuonna 1997. Panoksestaan tutkimustyössä ja erikoislääkärien kouluttajana hän on saanut Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinnon vuonna 2003 sekä ensimmäisen TYKS-säätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2008.
Lähde: Lääkäripäivät 2010

